Till sidans huvudinnehåll

Hakeminen esikouluun, perhepäiväkotiin


Paikkaa esikoulusta tai perhepäiväkodista voi hakea aikaisintaan kuusi kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee paikan. Lapsi voi saada paikan aikaisintaan yhden vuoden iästä alkaen.

Paikan hakeminen: Viisi vaihtoehtoa

Voit hakea esikoulupaikkaa sähköisesti verkossa. Samassa osoitteessa voit jatkossa myös muuttaa esikoulupaikkaan liittyviä tietoja.

Hakiessa voit valita viisi vaihtoehtoa. Voit esimerkiksi hakea paikkaa saman kaupunginosan eri esikouluista, eri kaupunginosien esikouluista tai sekä esikoulusta että perhepäiväkodista. Valintoja voi muuttaa milloin tahansa ja säilyttää silti paikkansa jonossa aina siihen saakka, kunnes saa tarjouksen paikasta.

Hae esikoulupaikkaa sähköisesti verkossa

Odotusaika paikan saamiseksi

Jos hakemuksesi on perillä vähintään neljä kuukautta ennen toivomaasi päivämäärää, on kuntavelvollinen tarjoamaan esikoulu- tai perhepäiväkotipaikkaa tähän päivämäärään mennessä. Hoitopaikkaan totuttelu (inskolning) on aloitettava sinä päivänä, jona paikka tulee lapsesi käytettäväksi. Saat tarjouksen paikasta aikaisintaan toivomastasi päivämäärästä lähtien.

Kun olet saanut tarjouksen paikasta, hakemus päättyy

Kun olet saanut tarjouksen yhdestä viidestä toivomastasi paikasta, hakemuksesi päättyy, eikä ole enää voimassa. Hakemus päättyy huolimatta siitä, onko lapsellesi tarjottu paikkaa kunnallisesta esikoulusta vai vapaasta esikoulusta. Jos haluat vaihtaa esikoulua, sinun täytyy tehdä uusi hakemus. Jos sen sijaan paikkaa tarjotaan muualta kuin toivomistasi paikoista, lapsesi voi yhä jonottaa paikkaa kaikkiin ilmoittamiisi vaihtoehtoihin hakemuspäivämäärän pysyessä ennallaan. Tämä on voimassa huolimatta siitä, otatko vastaan tarjotun paikan toisaalla vai et.

Jo sijoitetut lapset, jotka hakevat toista esikoulupaikkaa tai pedagogista päivähoitoa, sijoitetaan uudelleen ensisijaisesti elokuussa.

Muuttamassa Göteborgiin

Jos asut kunnan ulkopuolella, voit hakea hoitopaikkaa lapsellesi jos aiot muutaa Göteborgiin kuuden kuukauden sisällä hakupäivästä.

Tee hakemus suoraan verkossa lapselle, joka ei ole kirjoilla Göteborgissa (ruotsiksi)

On tärkeää vastata

Saatuasi tarjouksen esikoulupaikasta lapsellesi sinun on vastattava siihen.

Voit käyttää sähköistä palvelua, jos sinulla on sähköinen tunnistautuminen (Bank-ID).

Vastaanota paikka sähköisesti suoraan verkossa

Lisätietoa paikkatarjouksen vastaanottamisesta (ruotsiksi)

Jos sinulla tai lapsellasi on suojattu henkilöllisyys

Älä käytä sähköistä palvelua, jos sinulla tai lapsellasi on suojattu henkilöllisyys. Ota sen sijaan yhteyttä esikoulupalveluun ja hae paikkaa paperilomakkeella.

Paperilomake Hakemus esikouluun, perhepäiväkotiin (pedagogiseen päivähoitoon)

Yhteystiedot ja ruotsinkielinen paperilomake (ruotsiksi, sivun lopussa)

Jos et voi käyttää sähköistä palvelua

Jos et voi muusta syystä käyttää sähköistä palvelua, ota yhteyttä esikoulupalveluun ja hae paikkaa paperilomakkeella.

Paperilomake Hakemus esikouluun, perhepäiväkotiin (pedagogiseen päivähoitoon)

Yhteystiedot ja ruotsinkielinen paperilomake (ruotsiksi, sivun lopussa)

Oleskeluajan tai vuorolistan muuttaminen

Jos haluat muuttaa lapsesi oleskeluaikaa esikoulussa tai perhepäiväkodissa, voit ilmoittaa siitä sähköisesti samassa järjejestelmässä, jossa paikkaa haetaan tai ilmoittaa siitä lomakkeella, jonka annat henkilökunnalle. Muutokset hoitovuoroihin ja oleskeluaikoihin on ilmoitettava kirjallisesti. Vuorolistasta käy ilmi, mihin kellonaikaan aikaan lapsesi käyttää hoitopaikkaansa. Oleskeluajalla tarkoitetaan lapsesi viikoittaista tuntimäärää esikoulussa.

Jos lapsesi on ollut poissa sairauden tai loman takia, ei poissaoloa voi kompensoida käyttämällä vuorolistan ulkopuolista aikaa, koska työntekijöiden työajat perustuvat vuorolistaan.

Jos olet vanhempainvapaalla pienemmän sisaruksen kanssa, on vanhemmalla lapsella oikeus saada päivähoitoa 15 tuntia viikossa. Jos olet työtön, voit valita 15 tuntia tai 25 tuntia viikossa. Päätät vuoroista yhdessä esikoulun tai perhepäiväkodin kanssa.

Muuta oleskeluaikaa sähköisesti tai täytä lomake ja lähetä tai anna se lapsesi esikouluun, perhepäiväkotiin tai esikoulupalvelukseen.

Muuta oleskeluaikaa sähköisesti verkossa 

Lomake: oleskeluajan muuttaminen

Paikan irtisanominen

Jos haluat irtisanoa lapsesi hoitopaikan, sinun täytyy tehdä se vähintään kuukautta ennen kuin lapsesi lopettaa. Voit sanoa paikan irti joko sähköisesti suoraan verkossa tai lomakkeella. Irtisanomisaikana maksat maksun tavalliseen tapaan huolimatta siitä, käyttääkö lapsesi paikkaa vai ei.

Irtisanomispäiväksi katsotaan se päivämäärä, jona esikouluhallinto vastaanottaa irtisanomisen. Jos irtisanot paikan verkossa, saat välittömästi vahvistuksen sähköpostitse. Jos lapsella on kaksi huoltajaa, vahvistus lähetetään molemille.

Irtisano paikka sähköisesti verkossa

Lisätietoja paikan irtisanomisesta (ruotsiksi)

Jos lapsella on poissaoloja, kunta voi irtisanoa paikan

Jos lapsi on ilman ilmoitusta poissa esikoulusta tai perhepäiväkodista, saa hän pitää hoitopaikkansa korkeintaan kahden kuukauden ajan. Sen jälkeen paikka sanotaan välittömästi irti.

Esikoulun tai perhepäiväkodin vaihtaminen

Jos haluat vaihtaa esikoulua tai perhepäiväkotia, täytyy sinun tehdä uusi hakemus.

Lapset, jotka jonottavat vaihtoa, saavat yleensä paikan uudesta esikoulusta elokuussa. Lapsellesi annetaan paikka kulloisenkin vuorojärjestyksen mukaan. Ilmoittettuja vaihtoehtoja voi muuttaa samalla hakupäivämäärällä aina paikkatarjouksen rekisteröintiin asti.

Jos lapsellesi tarjotaan toista paikkaa Göteborgin kaupungista, irtisanomisaikaa ei ole, mutta sinun on heti ilmoitettava uudesta sijoituksesta siihen kaupunginosaan, jossa lapsella on parhaillaan paikka.

Lukukauden aikana vapautuvat paikat

Jos esikoulussa tai perhepäiväkodissa vapautuu paikka kesken lukukautta, annetaan se ensisijaisesti lapselle, jolla ei ole paikkaa. Kunta ottaa huomioon koululain vaatimuksen siitä, että kaikille lapsille on tarjottava paikkaa neljän kuukauden kuluessa. Se tarkoittaa, että vapaa paikka annetaan ensi sijassa lapselle, joka on odottanut paikkaa jo neljä kuukautta.

Loma- ja opintopäivät kaupunginosassasi

Esikouluissa ja päivähoitopaikoissa on vuosittain henkilökunnan loma-ja opintopäiviä. Näinä päivinä hoidon saaminen lapsesi esikoulussa voi olla rajattua. Voit tarkastella tietoa esikoulujen loma- ja opintopäivistä kaupunginosan perusteella. Valitse se kaupunginosa, johon lapsesi esikoulu kuuluu saadaksesi ajankohtaiset tiedot.

Loma- ja opintopäivät (ruotsiksi)

Oppilasvakuutukset

Göteborgin kaupungilla on tapaturmavakuutus, joka kattaa kaikki Göteborgissa väestökirjoilla olevat lapset ja nuoret 17 ikävuoden loppuun, tai niin kauan, kuin nuori käy lukiota. Myös lapset ja nuoret, jotka hakevat Göteborgin kaupungista turvapaikkaa tai perhesidepaikkaa, kuuluvat vakuutuksen piiriin. Tapaturmavakuutus kattaa myös muista kunnista tulevat lapset ja nuoret, jotka käyvät Göteborgissa toimivaa kunnallista koulua, vapaakoulua tai esikoulua. Tapaturmavakuutus on voimassa vuorokauden ympäri.

Huomaa että vakuutus koskee ainoastaan tapaturmia. Sinulla on siis oltava myös yksityinen sairaus- ja matkavakuutus lapsellesi.

Tapaturmavakuutuksen vakuutusehdot (ruotsiksi)

Lue lisää lasten ja nuorten tapaturmavakuutuksesta (ruotsiksi)

Tapaturman sattuessa

Valitse Anmäl skada

Voit myös soittaa numeroon: 031-63 80 00

Ota yhteyttä Göteborgin Kaupunkiin

Onko sinulla kaupunkimme suomenkielisiin palveluihin liittyviä kysymyksiä? Ota yhteyttä Göteborgin Kaupunkiin.

Telefon och e-post

Telefon
031-365 00 00 (Göteborgs Stads kontaktcenter)
Kontaktformulär

Ställ en fråga eller lämna en synpunkt.

Fyll i din e-postadress om du vill ha svar.
Ställ en fråga eller lämna en synpunkt. Beskriv ditt ärende så detaljerat som möjligt. Max 5000 tecken.
Göteborgs Stad behandlar dina personuppgifter i enlighet med bestämmelserna i dataskyddsförordningen, DSF. För mer information, se Så här behandlar kommunen dina personuppgifter.

Postadress

Göteborgs Stad
404 82 Göteborg

Öppettider

${loading}