Huolenpito & Apu

Gårdstenissa sijaitseva Akaciagården on 47 huoneistoa käsittävä suomalainen senioriasuntola.

Uskottu mies tai edunvalvoja edustaa henkilöä hänen tarvitessaan apua juridisten, taloudellisten ja henkilökohtaisten etujensa valvonnassa. Tämä voi esimerkiksi tarkoittaa laskujen maksamisen hoitamista, hyvän asunnon ja sen varmistamista ja että henkilö saa yhteiskunnalta kaikki toimenpiteet ja avustukset, joihin hänellä on oikeus ja joita hän tarvitsee.

Sairaanhoito on ensi kädessä Länsi-Götanmaan aluehallinnon vastuulla. Alla on tietoja siitä kenen puoleen tulee kääntyä sairauksia ja sairaanhoitoa koskevissa kysymyksissä tai jos haluaa löytää sairaalan, terveyskeskuksen tai muun vastaanoton Göteborgissa.

Voit tilata kuljetuspalvelumatkan usealla eri tavalla. Halutessasi henkilökohtaista apua, voit aina soittaa tilauskeskukseen. Jos haluat välttää puhelinjonoa tai tilata kuljetuksen silloin kun tilauskeskus on suljettu, voit tehdä tilauksen näppäinpuhelimella tai verkon kautta.

Ellei ole tyytyväinen kunnan tekemään päätökseen, siitä voi valittaa. Valitus päätöksestä on tehtävä kolmen viikon kuluessa päätöksentekopäivästä lukien. Valituksentekijällä on oikeus saada valituksen laatimisessa apua päätöksen tehneen hallinnon henkilöstöltä.

Sinulla on oikeus käyttää tulkkia ollessasi yhteydessä viranomaisten kanssa. Kyseessä voi esimerkiksi olla lapsesi esikoulu tai käynti työnvälityksessä.

Säätiö hallinnoi varoja, jotka tulee käyttää määrättyyn tarkoitukseen. Käyttötarkoituksen määrää rahojen lahjoittaja. Se voi esimerkiksi olla rahojen jakaminen opintoihin tai tuki taloudellisessa tarpeessa oleville henkilöille. Avustuksen anomiseksi säätiöltä on tehtävä hakemus. Kullakin säätiöllä on tiedot hakemusta koskevista säännöistä.